perjantai 29. huhtikuuta 2011

Salongin pöydänjalan fiksaus

Avance 245 pitää sisällään pienen salongin, jonka keskellä on yhden pylvään varassa oleva, kattoon nostettava pöytä. Tämä tilaa säästävä tekninen ratkaisu on nerokas. Pieneen veneeseen saadaan mahtumaan suuri aj tukeva pöytä joka on helposti siirrettävissä pois tieltä kun pöytää ei tarvita. Pöytää voi myös käännellä tarpeen mukaan haluamaansa suuntaan.

Pöydän suunnittelussa on kuitenkin yksi vika. Ainakin siis tässä kyseisessä yksilössä. En ole varma onko kyseessä Avancen "tyyppivika", mutta näin voisin olettaa. Katosta lattiaan ulottuva rosteriputki jonka varassa pöytä on, pureutuu inhottavalla tavalla pilssin topcoatiin ja sitä kautta myös lasikuituun. Ja kuten tiedämme, jos pilssin kautta pääsee vettä lasikuidun sisään muodostamaan lasikuituruttoa, on piru merrassa. Huonossa tapauksessa putki hiertää vuosien kuluessa koko veneen pohjaan reiän pyöriessään hiljalleen paikallaan.

Tämä pöydän jalan alapään rakenteen parantaminen on siis päivän oppitunnin aihe. Pohdittuani hetken järkevää rakennetta, päätin lyhentää putkea hieman ja tehdä paksusta vanerista pilssin reunoihin tukeutuvan alustan, johon pöytä tukeutuu. Samalla tämä vanerialusta toimii lisätukena pilssin peittäville lattialevyille. Alunperinhän koko pilssin peitti yksi kokonainen levy, jossa oli vain reikä pöydän putken kohdalla. Tämä rakenne kuitenkin vaikeutti pilssiin kurkistamista kohtuuttomasti, jona vuoksi sahasin lattialevyn kahteen osaan jo viime kesänä.

Alkuperäinen tilanne. Putken pää tukeutuu suoraan pilssin lasikuituun.

Lähikuvasta huomaa miten putken pää syö itseään lasikuidun sisään.
 































Ensimmäiseksi pitää tietenkin mitata ja sahailla sopivan kokoinen vanerinpalanen, jonka päälle putken pää tullaan sijoittamaan. Pyrin tekemään vanerinpalasta sen kokoisen, että vanerin yläreuna tulee saman tasoon kuvassa näkyvien ruskeiden tiivisteiden kanssa. Näin vaneri tulee tukemaan myös myöhemmin päälle asetettuja lattialevyjä. Huomionarvoinen kohta on myös viistot sahaukset päädyissä, joiden avulla levy saadaan tuettua tarkemmin pilssiä vasten. Seuraavaksi merkkasin vaneriin kynällä kohdan, johon putken pää tulee.


Tämä ei varmaankaan olisi pakollista koska putken alapäähän tulee joka tapauksessa putken paikallaaan pitävä kaulus, mutta halusin tehdä putken päälle uran putken paikallaan pysymisen varmistamiseksi asennusvaiheessa. Yksin touhutessa ei ole mukava saada 15kg painavaa pöytää päähänsä. 



Koska putken halkaisija on 50mm, 51mm reikäporalla syntyi sopiva kolo

Seuraavaksi merkkasin omalla paikallaan olevaan putkeen vanerinpalaa apunakäyttäen viivan, jonka kohdalta potki tullaan katkaisemaan sopivan mittaiseksi.


Putkea katkaistessa on hyvä sahata koko putken kiertävää viivaa pitkin jotta putken päästä tulee suora. Paras tapa saada aikaiseksi putken kohtisuoraan kiertävä viiva, on käyttää apuna suorareunaista paperia tai pahvia. Itse suosin hieman tavallista a4:ää paksumpaa tavaraa, koska paksumpaa tavaraa pitkin on helpompi piirtää viiva. Pahvi kierretään putken ympärille, merkin kohdalle siten, että pahvion kunnolla putkea vasten ja molemmat reunat ovat keskenään kohdakkain. Allaoleva kuva selventänee asiaa.


Sitten vain piirretään ohjausviiva pahvin reunaa pitkin ja katkaistaan putki esimerkiksi rautasahalla. Kun putki on saatu äherrettyä poikki, on aika laitella kaikki palaset paikoilleen ja ihastella aikaansaannoksia.


Tarkkaavaisimmat varasti huomasivat ettei vaneria ole kiinnitetty millään veneen lattiaan. Itsekin mietin tätä, sillä nyt putkeen nojaamalla voi siirtää koko systeemiä melko helposti. En kuitenkaan halua tehdä turhia reikiä pilssiin joten jätin vanerin kiinnittämättä. Lattialevyt tulevat joka tapauksessa ankkuroimaan putken paikalleen. Löysästi kiinnitetty köydänjalka pitää kuitenkin muistaa aina kun nostaa lattioita katsoakseen pilssiin. No, kesän purjehdukset näyttävät käytännössä tarvitseeko vaneri kiinnittää, vai onko tämä jo riittävän tukeva rakenne.

Ja muistakaahan paikata levyn alta mahdollisesti löytyvä Topcoatvaurio! Itse en vielä ole tätä tehnyt, joten eiköhän tähänkin asiaan jatkossa tulla pureutumaan!

2 kommenttia:

  1. Terve!

    Mielenkiintoinen blogi sulla. Kaipailisi kuitenkin yleiskuvaa koko veneestä.

    T: Kaisa Huuhtanen

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia. Hyvä pointti. Ja itseasiassa tällaista tarkempaa esittelyä venetyypistä yleensä, sekä tästä kyseisestä yksilöstä on jo suunniteltukin. Julkaisua on siirretty myöhemmäksi kuvien puutteesta johtuen. :)

    VastaaPoista