Purjehtiminen pienen lapsen kanssa.

 Perhepurjehdus muuttuu huomattavasti kun miehistöön lisätään pieniä ihmisiä. Toinen aikuisista on pitkälti sidottu lapseen joka johtaa yksinpurjehduksen määrän kasvuun. Samalla päivämatkat luonnollisesti lyhenevät ja yöpymispaikat tulee valittua hieman tarkemmin tarjolla olevien fasiliteettien mukaan. Ei kuitenkaan ole  mitään suurempaa syytä lopettaa seilaamista vaikka jälkikasvua olisikin kyydissä. Asiat täytyy vain suunnitella entistäkin tarkemmin.

Alla muutamia jippoja joita on kokeiltu, osa hyviä, osa ei niin hyviä. Ideoita saa vapaasti lainata ja soveltaa. Jos olet itse keksinyt jotain helpottavaa, niin otan mielelläni vinkkejä vastaan.

 Alle vuoden ikäinen joka ei vielä osaa seistä, kulkee näppärästi lattialla kunhan hieman katsoo mitä muuta lattialla on ja varmistaa että mitään tavaraa ei pääse putoamaan pikkumatruusin päälle.

 Samaa lattiallamakaamistaktiikkaa voi hyödyntää myös sitloodassa. Ainakin satamaolosuhteissa. Seilatessa tapahtuu istumalaatikossa niin paljon enemmän että kannattanee pienimpien pysyä poissa jaloista. Sateenvarjosta saa näppärän päivänvarjon jos varsinaista puomitelttaa ei satu olemaan. Ja viltistä voi sellaisenkin improvisoida.

  

Varsinainen purjehtimisesta nauttiminen on tietenkin myös pienimpien oikeus. Itse ratkaisin asian kiinittämällä sitloodan reunaan vanhan fillarin turvaistuimen. Istuin on kahdella ruuvilla kiinni sitloodan seinässä (lapsen kantapäiden takaa) sekä remmeillä varvaslistassa ja kaiteessa. Tässä "päälliköntuolissa" jaksoi katsella maisemia pidempäänkin. Kiinnittämisessä kannattaa pitää huoli siitä että tuoli ei jää köysistön tielle. Tämä jakkara tuli vahingossa hieman liian eteen joka hankaloitti skuutin kiinnittämistä kiilaknaapiin. (kuvassa tuolin edessä)

 Päiväunia täytyy myös ottaa. Vaihtoehdoista helpoin on tietysti keulapiikki. Auton tavaraverkosta saa näppärästi tekaistua kevyen verkon oviaukon eteen hidastamaan heräämisen jälkeistä liikkeellelähtöä. Ja tietysti tuomaan turvaa sängystäputoamisen varalle.

 

Samalla periaatteella tietysti saa tehtyä "myrskypunkka-pinnasängyn" myös sivupenkille. Kuvan konstruktio ei ollut kovin hyvä.  Perinteisempi pitkällä vaakapuulla ja venymättömästä köydestä tehdyllä verkolla oleva olisi tukevampi ja kestäisi seisomaan nousevan yksivuotiaan nojaamista. Tämä ei kestänyt. Perustelen kokeilukonstruktiotani ajatuksella nopeasti irrotettavasta ja kiinnitettävästä konseptista joka toimisi öisin pinnasänkynä. Tämä ei toiminut, joten sain itse nukkua salongin puolella pikkumiehen mennessä keulaan nukkumaan äitinsä kanssa...

 Kesää odotellessa!

Veneen tiikkikannen kunnostus ja kuinka se tehdään

Kevät tulee ja veneilykausi lähestyy. Esittelyssä projekti viime keväältä. Kirjamisessa on näköjään "hieman" viivettä meikäläisellä....

Veneen tiikkikannen kunnostus ja kuinka se tehdään.

s/y Viivissä ei ole tiikkikantta, mutta sitloodan penkit on päällystetty tiikkirimoilla. Vuosikymmenten aikana tiikit ovat kuluneet ja saumausmassat kovettuneet. Myös ruuvit nousevat listoista esiin. Ulkonäöllisesti tiikit vielä menisivät jokusen vuoden, mutta ongelmaksi on muodostunut kannen läpi pääsevä sadevesi. Reippaamman sadekuuron jälkeen pilssissä on pari litraa vettä, josta reippaasti suurin osa tulee tiikkien kohdilta. Päätin siis laittaa asian kuntoon.

Vuotojen ratkaisemiseksi oli oikeastaan 3 vaihtoehtoa.

1. Uusia koko tiikkikansi uudella puulla
2. Vaihtaa tiikin tilalle moderni pinnoite
3. Kunnostaa vanhat tiikit perinpohjaisesti

Ensimmäinen vaihtoehto olisi tuottanut uuden tiikkikannen, joka olisi kestänyt kymmeniä vuosia eteenpäin. Uusien rimojen tekeminen vanhojen perusteella ei olisi ollut ylitsepääsemättömän vaikeata. Hyvinä puolina olisi ollut myös purkamisen nopeutuminen koska vanhoja tiikkejä ei tarvitsisi sääliä niiden päätyessä kuitekin roskalavalle. Huonona puolena on tiikin hinta. Uudet rimat olisivat tulleet maksamaan 400-500 euroa, rippuen hieman toimittajasta ja laadusta. Tähän tietty liimat päälle, 100-200€. Lisäksi tiikki on jalopuu, jonka hankkiminen on eettisesti hieman arveluttavaa sademetsien säilymisen näkökulmasta. Toki sertifioituakin tiikkiä on saatavilla, mutta sellaisen etsiminen on työläämpää ja kalliimpaa.

Toisena vaihtoehtona olisi moderni pinnoite, eli tiikkijäljitelmä. Näitä on useita merkkejä, esimerkkinä mainittakoon Deck-King. Materiaalit ovat vuosien varrella kehittyneet huimasti. Hyvinä puolina asennuksen helppous ja vaivattomuus. Keinotiikki on myös helppohoitoisempi kuin puukansi, sekä kierrätysmateriaaleista tehtynä voi olla jopa kokonaisarvioinnissa ekologisempi ratkaisu kuin uuden puukannen asennus. Hinta menee aika samoihin, 500-700€ liimoineen kaikkineen. Tilasin muutaman esitepalan, joiden tuntuma ei kuitenkaan ollut minua miellyttävä, joskaan ei huono.

Kolmas vaihtoehto onkin sitten edullisin, ekologisin ja ehdottomasti työläin. Eli uudistaa tiikkiosat täysin, kierrättämällä vanhat tiikit takaisin. Näin säästetään sademetsää koska ei tarvitse kaataa tiikkipuuta, öljyä koska ei tarvitse tehdä PVC -tiikkijäljitelmää ja rahaa koska ei tarvitse ostaa kuin liimat ja hiomapaperia. Mutta vaivaa ei säästy sillä rimat täytyy saada irti ehjinä, hioa ja liimata takaisin. rimat olivat noin 5mm paksut, joten hiomavaraa oli vielä kohtuullisesti. Tarkalla hiomisella selvisin noin 1mm ohennuksella, eli rimapaksuudeksi jäi vielä 4mm. Tämä riittää, mutta ensikerralla rimat on jo pakko vaihtaa.

Eli tuumasta toimeen:

Kuten pidempään lukeneet jo varmaankin tietävät, omaan kohtuulliset perustiedot puunkäsittelystä ja reippaasti siviilirohkeutta kokeilla erilaisia asioita. Tämäkin projekti alkoi siis tiedonkeruulla. Yritys nimeltä Sika tarjoaa hyviä työohjeita joiden soveltaminen auttoi pitkälle. Myös muuta internetmateriaalia ja muiden vastaavia projekteja tuli ihmeteltyä useampi ilta ennenkuin uskalsin lähteä kokeilemaan yhdellä penkinkannella miten äijän käy.

Aloitin siis irroittamalla yhden penkin ja tuomalla sen kotiin. Muutaman päivän kuivumisen jälkeen numeroin listat ja piirsin listojen sijoituksista karkean kartan helpottamaan oikean järjestyksen löytymistä takaisinliimausvaiheessa. irroitin tiikkilistat yksi kerrallaan käyttämällä terävää mattopuukkoa ja katkoteräveistä, jolla yletyin viiltämään auki tiikkien allaolevaa massaa hieman paremmin. Ruuvit otin tietenkin irti jo ennen teräaseen esiinkaivamista. Yllätyin kuinka helposti listat loppujen lopuksi irtosivat. Voin aika luottavaisin mielin luvata että huolellisella työskentelyllä listat saa irti siististi ja ehjinä. Aikaa listojen irroitteluun kului jotakuinkin tunti. Loppua kohti homma selvästi nopeutui kun tekniikka alkoi olla hallussa ja kokemusta kertyi hiljalleen.

Tiikkilistojen hionta työn alla

Kun kaikki listat oli irti, siklasin ja hioin listat kaikilta pinnoilta siisteiksi. Tiikkiä hioessa kannattaa muistaa että tiikin hiontapöly on epäterveellistä keuhkoille, joten hengityssuojain ei ole liioittelua. Kannattaa pitää myös huoli siitä että muistaa siirtää listojen järjestysnumerot hionnan ajaksi listojen toisellekin puolelle. Samalla vauhdilla hioin myös luukun pinnan johon listat kiinnitetään. Ennen hiomista teippasin hiottavan alueen reunat jotta en turhaan raapisi pintaa rikki rimoitettavan alueen ulkopuolelta. En myöskään hionut kaikkea massaa pois luukusta, vaan vain sen verran että sain alustan tasaiseksi ja irtonaiset massat pois. Ennen liimausta pyyhin kaikki liimattavat pinnat asetonilla rasvan ja viimeistenkin hiontapölyjen poistamiseksi.

Riittävä puhtaustaso on saavutettu.

Seuraavaksi levitin sikamassan (tässä tapauksessa kädessä oli valkoista) karkealla uralastalla koko kannen alueelle. Sitten rimat paikoilleen kevyellä sormipainolla ettei kaikki massa pursua rimojen alta heti pois. Työstämisaikaa on riittävästi ettei tarvitse hosua.

Tarkasti paikoilleen asetellut rimat.

tasainen puristus betonisäkeillä jotka sattuivat lojumaan sopivasti vieressä. 

liimamassan kuivuttua on saumauksen vuoro. Tähän tarkoitukseen on tietenkin oma Deck Caulking -massansa. Käytin sikaa, mutta käsittääkseni ---teman kama tulee samoilta tehtailta. Varmaksi en kuitenkaan väitä. Saumamassaa levitellessä suulake tulisi pitää uran pohjassa ja täyttää ura ikäänkuin alhaalta ylöspäin. Näin voi varmistaa ettei saumoihin jää kuplia. Saumat pitää myös "ylitäyttää" koska massa kuivuessaan vetäytyy hieman kasaan. Nämä ylimääräiset tasataan sitten massan kuivuttua.

Päätin kokeilla josko teippaaminen auttaisi ylimääräisen massan poistamisessa.

Ylitäytin aika reippaasti jonka jälkeen siloittelin hieman massaa sormella.

Massan ollessa vielä märkää rapsuttelin maskiteipit pois. Sottaista puuhaa, eikä sitten osoittautunut edes kovinkaan käteväksi lopputuleman kannalta. Ylimääräisen massan joutuu kuitenkin hiomaan pois, joten samalla vaivalla nauhakoneella olisi hionut vähän enemmänkin massaa, verrattuna siihen aikaan jonka tussasin maalarinteipin kanssa.

Teipit poistettuna.

Jäljellä oli vielä vanhojen ruuvinreikien sulkeminen. Ruuvejahan tähän konstruktioon ei tule, liimamassa pitää kyllä listat kiinni. Ruuveista jäisi vain ylimääräisiä reikiä. Vanhat reiät ovat kuitenkin tukkeutuneet liimamassalla listojen liimausvaiheessa.

Vaihtoehtoja on kaksi. Joko tapittaa tiikkitapeilla jokainen ruuvinreikä ja sahata sitten tappisahalla tasoon, tai laittaa samalla saumausmassalla umpeen myös ruuvinreiät. Lopputuloksessa eroa on lähinnä ulkonäössä. Päädyin jälkimmäiseen.

Massa ruuvinreikiin.

Kansi hionnan jälkeen.

Homma alkaa olla valmis. Jäljellä on enää käsittely. Taas astun kiistellylle osa-alueelle. Vaihtoehtoja on kolme, lakkaus, öljy, tai ei mitään. Lakkaus on minusta huono vaihtoehto. Puu menettää luontaisen tuntuman eikä lakat tahdo oikein pysyä öljyisen puun päällä vuosia. Tämä lienee yleisesti hyväksytty näkemys koska en ole koskaan nähnyt lakattua tiikkikantta. Mahonkiveneet on sitten erikseen.

Monen mielestä tiikki on parhaimmillaan harmaannuttuaan auringossa ja suolavedessä. Tiikkihän muodostaa luonnostaan pintaan kerroksen joka kestää hyvin rasitusta. Tiikin voi myös öljytä, joka on minun valintani. Perusteet: Öljyämällä puun syyt turpoavat ja sulkeutuvat joka johtaa parempaan vedenkestävyyteen. Samalla puu saa kauniin kiillon ja syvemmän värin. Tietty öljyäminen tulee uusia pari kertaa kaudessa tuloksen säilyttämiseksi, mutta vaiva ei ole näillä neliömetreillä suuri. Listat osoittautuivatkin aika kuiviksi ja janoisiksi päätellen siitä määrästä öljyä joka niihin hupeni. Luulisin että seuraavilla kerroilla öljyä kuluu maltillisemmin.

Öljytyn ja öljyämättömän puun eron huomaa selvästi jo työn aikana.

Lopputuloksena on öljyn jälkeen kauniisti kiiltävä pinta.

Paikalleenasennuksen jälkeen on hyvä ottaa yksi kuva ihan vertailun vuoksi. Käsi ylös kaikki jotka erottavat kunnostetun osan muista!

Vinkki: Löytyy veneen oikealta kupeelta.

Kokonaisuutena arvioiden helppo, mutta hieman työläänpuoleinen projekti. Jos käytössä olisi joku sähkötyökalu jolla listat voisi irroittaa niin vaiva olisi paljon pienempi. Seuraavaksi muiden luukkujen kimppuun. (olettaen ettei vene vaihda omistajaa ennen sitä. )