sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Kannen läpi painuvan maston tukeminen.

Avance 245 on varustettu toppimastolla, joka tarkoittaa siis sitä, että masto seisoo kannella vanttien tukemana. Toinen tapa toteuttaa masto, on viedä se kannen läpi köliin saakka. Molemmissa ratkaisuissa on tietysti puolensa. Köliin tuettu on kestävämpi, mutta kannessa olevasta reiästä voi tulla sisään vettä. Tämän lisäksi sisällä, keskellä salonkia on masto joka vie jonkin verran tilaa. Toppimasto puolestaan rasittaa veneen kantta eli ruffia paljon enemmän, joka ajan kuluessa tarkoittaa kansirakenteen hajoamista. Mutta sisätilaa on enemmän. Kannen tuhoutuminen nopeutuu entisestään jos vantit ovat väärällä tiukkuudella. Liian löysällä olevat vantit antavat purjeiden nostaa mastoa hieman irti kannesta, jolloin masto pääsee hakkaamaan kanteen. Liian kireät vantit puolestaan painavat mastoa suoraan kannen läpi.



Viivin kansi on joustanut sisäänpäin jo noin sentin verran. Suurempien vaurioiden välttämiseksi asialle on tehtävä jotain, mielellään nyt, ennen vesillelaskua ja maston nostoa. Vaihtoehtoja tilanteen korjaamiseen on oikeastaan kolme: viedä vene telakkaliikkeeseen esimerkiksi Leeveneeseen, korjata kansi itse, tai tukea masto köliin sisään laitettavalla pylväällä. Veneliike veloittaisi kansiremontista noin 1500€. Koko mastonjalan ja ruffin uudelleenrakentaminen on erittäin vaikeaa kotikonstein, sekä hyvin työlästä. Sisälle laitettava pylväs on ratkaisuna helppo, edullinen ja ikuinen. Arvatkaa siis mikä edellämainituista on minun valintani? Oikein. Pylväs sisälle.

Aloitushetkellä katossa oleva peitelevy. Pylväs tulee tästä hieman taaemmas.
Kuten aina, aloitamme suunnittelulla. 50mm halkaisijaltaan oleva happoteräsputki on hyvä valinta. Se kestää korroosiota  ja on riittävän vahva kestämään maston aiheluttaman rasituksen. Mitat jotka on hyvä mitata ennen aloittamista, ovat etäisyys katosta välilattiaan ja välilattiasta köliin. Avancessa nämä mitat ovat 1515mm ja 110mm. Koska itseltäni eivät happoteräksen hitsaushommat suju, päätin ulkoistaa pylvään valmistamisen ammattilaiselle. Kaikki kunnia ja propsit Laitisen Timolle loistavasta duunista. Pylvääseen laadittiin Timon suunnitelman mukainen pituussäätö, jonka avulla pylväs myös kiristetään paikoilleen. Käytännössä pylvään alapäähän tuli kierteistetty messinkinen mutteri jonka päällä pylväs seisoo. Tahattoman löystymisen ehkäisemiseksi säätömutteri on varustettu myös lukitusmutterilla joka estää  aukikiertymisen. 

Pylvään asentamiseksi piti ensin saada katto esiin verhoilun alta ja irroittaa neljä pulttia jotka ovat asennuksen tiellä. Nämä pultit pitivät paikallaan kannella olevaa köysirissaa jota siirretään hieman edemmäs. 



Vielä hieman vaiheessa.

Seuraavaksi merkataan lattiaan kohta joka on mahdollisimman suoraan maston alla. Aivan maston keskipisteeseen ei pylvästä voi asentaa koska masto on suoraan salongin ja vessan välisen seinän päällä. Mutta sijoittamalla pylväs aivan väliseinän viereen, etupuolelle, saadaan pylväs laitettua maston alle riittävällä tarkkuudella. Lopputulos nyt ei ole sentistä kiinni.

Kun kohta on mitattu tarkasti veneen keskelle sivusuunnassa katsoen, on aika touhuta välilattiaan reikä. Koska itselläni pylvään alapää on kuusikantainen, päätin tehdä myös reiästä kuusikantaisen. Syyt taitavat rehellisesti sanoen olla pääasiassa esteettiset, mutta onhan myös mukavampaa jos lattiassa ei ole ylimääräisiä koloja joihin esineet pääsisivät putoilemaan. Pyöreä reikä syntyy tietysti kätevimmin reikäporalla, mutta tällaisen katikkaan reiän teko lasikuitulattiaan on hieman hankalampaa. Jos sattuu omistamaan esimerkiksi dremelin, pääsee helpolla. Jos ei omista dremieliä, niin pitää suoriutua esimerkiksi pistosahalla, tai kuten minä, käyttämällä poraa alajyrsimenä. Tavallinen 3,5mm metalliporanterä pure yllättävän hyvin lasikuituun kun poraa siirtää sivummalle terän pyöriessä. Kyllä, katkaisin yhden terän. Mutta hei, roiskuessa rapataan!

Mittojen mukaan tehty kolo.


Kun myös lattian reikä on valmis, on aika muljauttaa tolppa paikalleen. Tämä on sitten helpommin sanottu kuin tehty. Koska pylväs on tehty varsin tarkasti mittojen mukaan, oli pylvään saaminen kierteilleen mutterin sisään melko haastavaa. Mutta onnistui kuitenkin lopulta. Sitten vain kiristetään pylväs paikalleen. Itse jouduin laittamaan pylvään päälle jo aikaisemminkin katossa olleen pyöreän puun palan arviointivirheen vuoksi. Pylvästä tilattaessa arvioin etäisyyden välilattiasta koliin olevan 80mm. Etäisyys kuitenkin osoittautui olevan 110mm, eli pylvääni jäi toleranssien jälkeen sentin liian lyhyeksi. Mutta asia siis korjaantui näppärästi laittamalla pieni koroke katon ja pylvään väliin. Sitten vain lukkomutteri tiukalle ja homma on valmis.

Lukitusmutteri oikealla.

Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä onko pylväs liikaa tiellä vai ei. Tosiasiahan on, että hieman tuo tolppa on kulkureitillä. Harkintaan jää, siirtäisikö salongin ja wc:n välistä oviaukkoa hieman oikealle jolloin saisi ainakin 3 senttiä lisää tilaa...

Lisää kuvateksti

Pylvään yläpää.

Ja pylvään alapää.

7 kommenttia:

  1. Kyllähän Avancen päälaipion pitäisi kestää maston rasitukset. Miten havaitsit että kansi on painunut? terv Make.

    VastaaPoista
  2. No pitäisi pitäisi. Mutta tyyppi"vikana", tai enemmänkin ominaisuutena tämän ikäisissä avanceissa maston jalka alkaa olla uusimista vailla. Tämän painumisen näkee ulkopuolelta ihan silmämääräisesti. Ulkopuolella maston alla oleva noin 20*40cm lasikuitualusta pitäisi olla tasainen. s/y Viivissä maston juurelle kertyy reippaan puoli senttiä syvä lätäkkö sateella. Sisältä katsoen vikaa ei oikein huomaa.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys taas Pasi.
    NO miten kävi hävisikö tuo painuma mastosi alta tuolla operaatiolla? (putkella)
    Käsittääkseni tuo päälaipio on juuri maston alla ja putkesi ei ole siinä kohdassa joten nostiko se tuon painuman ylös. Jos ei niin siinä tapauksessa kannattais vaan laittaa maston jalan alle riittävän paksu noin 1 cm rosteri levy. Niin suuri kuin siihen mahtuu. Täytyypä tutkia omassa tuo sama paikka. Olisipa mukava saada meille pikku Avance porukalle oma keskustelupalsta jotenkin aikaiseksi.
    terv Make.

    VastaaPoista
  4. Olet oikeassa. Tolppa ei ole aivan keskellä, suoraan maston alla. Suoraan maston alla on väliseinä, enkä halunnut ryhtyä niin työlääseen projektiin. Olen mittaillut että mastosta noin 75% olisi kuitenkin pylvään laipion alueella. Tämä lienee riittävän hyvä peitto. ei tuo koko kuoppa putkella oiennut. Enemmänkin ajatuksenani on ollut estää lisävaurioiden synty. Tuo paksu rosterilevy maston jalan alle kuulostaisi hyvältä idealta. Levyhän voisi olla koko lasikuituisen laatan kokoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tyyppivikahan johtuu siitä, että laipio maston alla on liian kapea yläosastaan. En halunnut tukitankoa veneen ahtaaseen sisätilaan, joten korjasin vaurion asentamalla maston jalan alle 21-millisen vanerilevyn, jonka mitat ovat lasikuitualustan mukaan muistaakseni 300x400 mm, reunat muotoillaan alkuperäisen tason mukaan ja levy pintakäsitellään. Tällä tavalla mastonjalan kuormitus jakaantuu suuremmalle pinta-alalle. Kuopan täytin lasikuitupakkelilla. Mastonjalan kiinnitysruuvit uusin pidemmiksi ja päävantteja jatkoin toglella. Nyt on kolme kesää takana ja muodonmuutoksia ei ole havaittavissa.

      Poista
  5. Eikö vanttiruuveissa riittänyt pituus tuohon maston 21mm korotuksen kompensointiin? Ei kai tuo lisää vantteihin pituutta montaakaan milliä? Itse olisin varmaan vaan laittanut pidemmät vanttiruuvit tilalle ja koittanut trimmata maston uusille vanttipituuksille.

    VastaaPoista